Suomalaisuuden perikuva Realismia järki käteen!

Pakkolakipolitiikka ja tulevaisuus

Puhutaan kilpailukyvyn lisäämisestä ja kestävyysvajeen saavuttamisesta. OECD:n Mari Kiviniemi antoi selkeän kannan Suomen kilpailukyvyn laskemisesta ja huoli painoi tulevaisuutta ajatellen. Ihmettelen vain näitä nykyisiä keinoja yrittää nostaa Suomen kilpailukykyä ja lisätä työpaikkoja. Hallitus on ollut koko ajan kannalla, että Suomessa täytyy tehdä rankalla kädellä säästöjä ja valitettavasti ne kohdistuvat suurilta osin eläkkeen saajiin ja muihin työväestöön. Ei pidä unohtaa matalapalkka-alalla työskenteleviä ihmisiä, joiden ostovoima tulee heikkenemään ja työmäärä lisääntymään näiden palkattomien vapaiden ja muiden heikennysten myötä. Ollaanko tässä nyt palaamassa taaksepäin kun työpäivän pituus oli pidempi ja työmäärä isompi. Ymmärtäisin automaatiolinjastolla koneen tekemän työn tehokkuuden kun kone tekee väsymättä verrattuna ihmistyövoimaan, jota pitää välillä lepuuttaa työn lomassa. 

 

Olen ihmetellyt sitä, että mihin meidän jaksamisen kannalta tilanne olisi parantunut. Itse matalapalkka alalla työskennelleenä tiedän työtahdin kiristyneen viimeisen kahdeksan vuoden ajalta huomattavasti. Varsinkin kuntasektorin ja valtion sektorin tietyillä aloilla ollaan pyritty säästämään suoraan verrannollisesti henkilöstökuluissa ja työaikamitoituksilla. Jos ajattelee kolmiviikkoisen työjakson tuntimääränä 111,45 tuntia mikä oli normaalia minun työssäni se saattoi paisua 130 tunnin jaksoihin ja rahalliset korvaukset niihin tuli heikennyksiä, sekä kaikki työnantajan velvoittamat virkistäytymiset sekä kokoukset tehtiin omalla ajalla niistä ei maksettu palkkaa. Kysynkin työnantajan edustajilta, että onko oikein saada varoituksia kieltäytymällä osallistumasta näihin omalla ajalla. Työ motivaatio on pienentynyt selvästi ja työsairastumiset lisääntyneet väsymisenä ja rasitusvammojen merkeissä. Sitten työnantajapuoli heitti kaupungilla 2008 selkeän linjan, että työterveyshuoltoa rukattiin uuteen uskoon. Meille ilmoitettiin uudesta käytännöstä että kun sairastuu niin pitää jokaisesta sairauspoissaolosta olla todistus. Lisäksi sairastumisia seurailtiin heli intran kautta jokaisesta työntekijästä näkyivät sairauspoissaolot ja lyhyitä sairauspoissaoloja seurailtiin hyvinkin tarkasti. Meille ilmoitettiin että vuodessa jos kertyy noin 30% työvuoden aikana sairauspoissaoloja siitä seuraa puhuttelu oman esimiehen ja aluepäällikön kanssa. Tämänkaltainen kyttääminen oli ihmeellistä kun minullakin kaikki sairauspoissaolot olivat työlääkärin käskemiä ja sain välillä huutoa oltuani sairaana töissä. Hieman ristiriitaista kun pitää yrittää pitää sairauspoissaolot minimissä mutta töistä ei oikein voisi olla pois.

 

Nythän meidän työntekijöiden selkärankaan lisättävää painoa lisätään säästöjen toivossa. Hallituksen luomat lakiehdotukset ovat kuin suoraan keskiajalta. Lisätään syrjäytyneitä ihmisiä joukkoomme ja harkitusti pakotetaan erilaisiin työkokeiluihin jotka aiheuttavat järjestelmää vastaan kapinoimisen. Kun nämä yhdeksän euron työvoimaharjoittelut / työvoimapoliittiset kokeilut vievät ihmisiä sellaisille aloille mihin he eivät ole kouluttautuneet, mutta saadaan hetkeksi pois työttömyystilastosta niin luvut näyttävät jotenkin paremmilta. Ennemmin tulisi kannustaa eri tavalla kuin rankaisemalla näitä työttömiä ihmisiä ja kaikki eivät ole samasta syystä työttömänä. Joukkoon mahtuu veronsa maksaneita pitkän työuran tehneitä ihmisiä, jotka on tuotannollisista ja taloudellisista syistä lomautettuna. Työttömät tulisi lajitella omiin ryhmiinsä kuten esim pitkäaikaistyöttömät (kaksi vuotta ja siitä eteenpäin) ja näille työttömille tulisi tarjota apua henkilökohtaistamis suunnitelman muodossa.

 

Nykyisellään TE- keskuksien sisällä tehdyt säästöt näkyvät palveluiden huonontumisena. Ihmiset roikkuvat odottamassa vastuuvirkailijoiden yhteydenottoa ja suora asiointi on nykyään mahdotonta TE -keskuksien kanssa kun puhelinpyynnöt ovat ainoa tie. Sähköpostiakaan ei ole kuin vastuuvirkailijoille ja he eivät suoraan mielellään asioi minkään asian suhteen. Tämä ei ainakaan paranna työttömien selvitysmahdollisuuksia omien asioidensa suhteen.

 

Tämä säästäminen tulee näkymään pahemman kerran kaikkien palveluiden heikkenemisenä ja byrokratian lisääntymisenä. Päinvastoin kuin eduskunnassa on puhuttu byrokratian vähentämisestä niin tässä mennään juuri päinvastaiseen suuntaan.

 

Olisi mukava nähdä miten tämä tilanne voisi parantua ja koska valtion tila kohenisi sen verran, että kansalaisten asema parantuisi?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat